Blogi on siirtynyt uuteen osoitteeseen!

www.positiivinenpulahdus.fi

Rakkaudesta lajiin

Viime keväänä pääsin mukaan Sprinttitalli -valmennusryhmään. Sprinttitalli on Jyväskyläläinen järjestö, joka tukee huippu-urheilua sekä kehittää ja konsultoi valmennusta ja seuratoimintaa. Lisätietoja löydät Sprinttitallin toiminnasta täältä. 

Tänä viikonloppuna olimme leireilemässä Piispalassa. Treenailen pääasiassa yksikseni Seinäjoella ja Ilmajoella, joten oli todella luksusta päästä treenailemaan Sprinttitallilaisten kanssa yhdessä pitkästä aikaa. Vaikka uinti onkin yksilölaji niin ryhmässä on voimaa! Ja tässä ryhmässä varsinkin! :)

Sprinttitallilaisia

Lauantai illan palaverissa nousi esille hyvä aihe, jota jäin pohtimaan. Miksi uin? Mitkä ovat tavoitteeni?

Uinti on itselleni se mieluisin tapa liikkua ja pysyä kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Opin edelleen uusia taitoja vedessä ja uusia asioita myös itse uinnista. Nykyään iloitsen uuden oppimisesta ja onnistumisista jopa enemmän kuin nuorempana. Tänä viikonloppuna esimerkiksi opin tekemään kunnollisen tornadon ja hyppäämään etuperinvoltin metrin ponnahduslaudalta, ainakin melkein. :)

Kun hyppään altaaseen, hyppään samalla toiseen maailmaan, pois normaalista arjestani. Tässä maailmassa olen vain minä, yhdessä kehoni ja mieleni kanssa, täysin yksin. Vaikka treenaisin ryhmässä, niin silti olen siellä altaassa vain oman itseni kanssa. And I love it!

Uintiunelmani on päästä taistelemaan SM-uinneissa 50 m perhosuinnin A-finaaliin mitaleista. Tähän unelmaan päästäkseni on töitä tehtävä ja paljon. Ensin kuitenkin on saavutettava lähempänä olevat tavoitteet kuten päästä ensin uimaan B-finaaliin.

Kohti uintiunelmaa. Yhdessä muiden Sprinttitallilaisten kanssa. Rakkaudesta lajiin.

<3:lla Heidi

Rohkeutta! Elä omaa elämääsi!

Löysin luonnoksieni kätköistä tekstin, jonka olen kirjoittanut alkuvuodesta. Kirjoitin sen silloin kun ajatukseni ja tunteeni ovat myllertäneet uupuksesta. Joten anteeksi jo etukäteen, jos se on paikka paikoin sekava. Mutta niin olin silloin minäkin. :) En sitä pystynyt vielä keväällä julkaisemaan, koska aihe oli vielä liian ajankohtainen. Mutta nyt, kun tuo vaihe elämästäni on takanapäin, haluan nämä ajatukseni kanssanne jakaa.

"Mistä aloittaisin? Ajatukset myllertää. Käyn läpi tällä hetkellä jonkinlaista muutosvaihetta elämässäni. En vielä tiedä mikä tarkoitus tällä kaikella on, mutta luotan siihen että tämä vaihe tarvitaan, jotta saan elämääni lisää jotain hyvää.

Oletteko huomanneet, että läheisillä ihmisillämme on monesti oma mielipiteensä siitä miten meidän tulisi elää ja olla? Minun mielestäni kuitenkin vain me itse tiedämme mikä on meille parhaaksi. Mutta mitäs jos ei itsekään tiedä, mikä olisi itselle parhaaksi? Jos vain on ihan solmussa? Tilannetta ei ainakaan auta se, että ihmiset ympärillä kertovat omia neuvojaan. Se lisää vain ahdistusta ja vie kauemmas siitä mitä itse haluaa. Mitä minä haluan? Minä!

Olen joutunut myöntämään itselleni tässä kevään aikana, että en vain pysty kaikkeen siihen mitä haluaisin tehdä ja olla. Onkohan se heikkoutta? Tuntuu, että on väärin huomata oman kehon ja mielen hälytysmerkit liian aikaisin tässä meidän maailmassa. Pitäisi vain puskea eteenpäin hammasta purren. Pitäisi vain väkisin elää elämäänsä eikä kuunnella kehon ja mielen hälytyskelloja, koska sehän on merkki heikkoudesta. Vai onko? Sitten vasta kun on sairaalassa tai ei pääse aamulla sängystä ylös niin sitten vasta voidaan pysähty, pyytää apua tai tunnustaa, että ei vain jaksa. Ja sitäkin anteeksi pyydellen. "Anteeksi, että olen heikko ja en vain jaksa." Miksi pyytää anteeksi sitä että ei jaksa?!

Minusta tuntuu, että tässä maailmassa, meille ei anneta lupaa näyttää heikkouden merkkejä. Pitää vain painaa ja jaksaa vaikka väkisin. Mitä siis tapahtuu, jos en tahdokaan jaksaa väkisin? Mitä jos en vain halua tehdä niin? Mitä jos haluankin pysähtyä ajoissa ennen kuin olen siellä kallion kielekkeellä? Pysähtyä jo ennen kuin edes lähden kiipeämään sinne kalliolle? Painaa stop nappulaa ensimmäisten askelten jälkeen, jotta on helpompi ja lyhyempi matka palata takaisin turvalliselle tasamaalle? Eikö se olisi helpompi ja nopeampi ratkaisu? Välillä ei tunnu siltä.

Tämä asia on vaivannut mieltäni erityisesti siksi, että työskentelen hyvinvointi- ja liikunta-alalla. Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, jos opetan ihmisiä kuuntelemaan kehoaan ja hidastamaan tahtia, jos kuitenkin itse painan menemään väkisin, suorittaen elämääni. Onko se oikein? Ei minusta.

Ymmärrän, että töitä pitää tehdä, jotta täällä maailmassa pärjää. Mutta pitääkö sitä suorittaa väkisin niin että siitä katoaa ilo? Itselleni on niin suuri onni osunut kohdalle, että saan tehdä sellaista työtä, jota on ihana tehdä ja josta nautin. Lisäksi minulla on ihan huipputyökaverit, työyhteisö ja -paikka. Mutta hiljattain siitä kaikesta on kadonnut ilo. Haluan edelleen nauttia työstäni. Haluan tehdä työni hyvin. Onko se väärin?

Minua on ohjeistettu, että aseta rimaa vähän alemmas ja tee mielummin keskinkertaisesti kuin et ollenkaan. Mutta tiedättekö että se ei tunnu oikealta, ainakaan tällä alalla. Minulle on myös sanottu, että muista että työ on vain työtä. Tiedän. Mutta se on ihan hirmu iso osa elämää ja arkipäivää, joten miten siitä voi ajatella niin että se on vain työtä? Jos harrastaisin vaikka uintia 8 h päivässä niin eihän se silloin olisi vain työtä. Tai olisin lasten kanssa kotona kotiäitinä niin eihän sekään silloin olisi VAIN työtä. Ei käy minun järkeeni. Ehkä ajattelen "väärin" kun haluan tehdä työni hyvin ja haluan siitä myös nauttia. Haluan myös kuunnella kehoni ja mieleni viestejä, ja pysähtyä, kun sille on tarve.

Mitä minä siis haluan? En itseasiassa tiedä. Mikä minulle olisi parhaaksi? En tiedä sitäkään. Ehkä kun opin hyväksymään tämän epätietoisuuden ja elämään sen kanssa, uskon, että löydän jälleen oikean suunnan elämääni. Toivon, että sitten kun sen löydän, muutkin hyväksyisivät sen ja antaisivat minun elää elämääni niinkuin itse parhaaksi näen. Voi olla että astun väärään suuntaan, mutta omapa on elämäni. Deal with it!"

Olin oikeassa. Löysin oikean suunnan. Pysähdyin, hyväksyin ja kuuntelin. Ja nyt olen tässä. Voin hyvin. Ilo on palannut töihin ja kotiin. Kiitos elämä. <3

-Heidi

Ihana arki

Kesäloma on takana päin ja arkeen palattu ja sopeuduttu. Olin koko heinäkuun lomalla eli kokonaiset 4 viikkoa. Juuri sopiva määrä! Toki sitä varmasti viihtyisi lomalla pitempäänkin, mutta kyllä tämä arki vain on mukavaa. Loman jälkeen arjen rutiinit tuntuvat luksukselta! Erityisesti kaipasin allastreenejä. Seinäjoen uimahalli oli kiinni koko heinäkuun ajan ja kesäkuussakin aukioloajat olivat jo lyhyemmät. Heinäkuu meni siis liikunnan suhteen mukavan rennosti. Elokuussa on ollut todella mukava palata takaisin työ- ja treenirutiinien pariin.

Kun syksy lähestyy niin alan yleensä haalimaan itselleni kaikenlaista kalenterin täytettä ja niin on tapahtunut nytkin. Onko se sitten hyvä vai huono, sitä en osaa vielä sanoa. :)

Pari viikkoa sitten kävin Les Mills Bodyattack -persukoulutuksen ja pääsin sen läpi! Jee! Eli minusta tulee myös Bodyattack-ohjaaja loppu vuodesta, kunhan saan vielä lisenssivideon kuvattua ja sen hyväksytysti läpi.

Tässä kuussa aloitin myös avoimen yliopiston puolella lukemaan kasvatustieteen perusopintoja. En ole koskaan oikein pitänyt itseäni "luku-ihmisenä". Kesällä mieleeni kuitenkin tuli "Mutta mitä jos olenkin?" Siitä otan nyt vuoden ajan selvää.

Summa summarum arki on ihanaa tällä hetkellä. Todella ihanaa. Kiitos siitä! <3

PS. Positivisen Pulahduksen mietinnässä on tälle syksyä vielä uintijuttuja, jos kysyntää on. Jos siis olisit kiinnostunut vesijumpasta, uintitekniikkaviikonlopusta tai muutaman kerran uintikurssista niin laita minulle viestiä heidi.savioja@hotmail.com niin katsotaan mitä on tehtävissä. Mahdollinen ajankohta olisi loka-marras-joulukuulle saada näitä toteutumaan. Joten viestiä vain tulemaan!

Sunnuntai terkuin,
Heidi

Flipbelt juoksuvyö

Sain keväällä testiin Flipbeltin juoksuvyön. Itse olen käyttänyt sitä pääasiassa nyt ryhmäliikuntaohjauksissa mikkivyönä ja ulkoillessa. Voin muuten sanoa, että parempaa vyötä en ole käyttänyt ohjatessani!

Kohta Flipbelt pääseekin vähän kovempaan testiin, kun menen tässä kuussa Les Mills Bodyattack perskoulutukseen!! Jee!! xD Nyt olen siis käyttänyt vyötä pääasiassa spinningissä ja pumpissa. Bodyattackissa tuleekin sitten vähän enemmän liikettä niin siinä sitten näen että kuinka hyvin tuo Flipbelt toimii tälläistä lajia ohjatessa.

Tykkään käyttää Flipbeltiä myös ulkoillessani Cessun kanssa. Sinne saa mukavasti piiloon niin puhelimen, avaimet kuin naksujakin. Ja ennen kaikkea se on tyylikäs! ;) Itselläni on pinkkivyö ja varmasti jossain vaiheessa hankin myös toisen (ja ehkä kolmannenkin) värin. Hinta kun tuolla vyöllä ei kuitenkaan ole mikään päätä huimaava sen toimivuuteen nähden.

Yksi tärkeä tekijä erityisesti ryhmäliikuntaohjaajille on myös se, että sen voi huoletta pestä pesukoneessa muun pyykin seassa ja se kuivuu todella nopeasti. Jos nyt siis vaikka innostut tuon Flipbeltin ostamaan niin nettikaupasta saat koodilla kesä2016 10% alennuksen.
Suosittelen hankkimaan!

Ainut miinus minkä vyöstä antaisin on se että sitä joutuu vähän asettelemaan paikalleen, jotta se on ns. nätisti. Mutta kun sen on saanut paikalleen niin sitten sitä ei tarvitse enää korjailla vaan siinä se sitten pysyy vyötäröllä. Syksyllä näen sitten myös miten hyvin se pysyy paikallaan kun pääsen ohjaamaan Bodyattackia.

<3: Heidi

Matkalla oikeaan suuntaan

Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu että elämä kulkee pitkästä aikaa oikeaan suuntaan? Tänään minulle tuli sellainen tunne uimassa. Tyyni, rauhallinen ja onnellinen olo.<3

Viimeiset puoli vuotta oon ollut jollain tavalla hukassa. On ollut jonkin asteista työuupumusta, jonka voin nyt tunnustaa näin julkisestikin. Helmikuun lopulla olin tauolla vähän kaikesta. Olin omissa oloissani Ilmajoen mökillä ja se teki kyllä hyvää ja tuli todellakin tarpeeseen. Nukuin, söin, ulkoilin ja katsoin elokuvia, en muuta. Tuolta toisesta blogistani pääset lukemaan, miksi tuo Tauon paikka oli tuolloin enemmän kuin tarpeen.

Maalis-huhtikuu menikin sitten ihan mukavasti. Kotona kaikki oli paremmin kuin mallillaan ja töissä meni mukavasti. Toukokuun alussa tuli kuitenkin tunne että kaikki ei vieläkään ole ihan niin kuin minulle olisi hyväksi. Oli otettava taas aikalisä. Tällä kertaa tiesin että asioiden tulee muuttua.

Ja nyt ne tuleekin muuttumaan. Syksyllä jätän ryhmäliikuntavastaavan tehtävät ja palaan jälleen vain trainervastaavaksi. Syvä helpotus, kiitollisuus, tyyneys ja rauhallisuus. Tiedän että tämä on oikea ratkaisu, vaikka se ei ollutkaan helppoa myöntää itse, että "Ei, en vain pysty tähän enää." Joudun toki työstämään vielä omia ajatuksiani, jotta löydän taas sen Heidin joka olin vuosi sitten. Minun tulee jälleen opetella olemaan enemmän oikeasti läsnä, keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja panostaa siihen mikä tuntuu omimmalta.

#afterswimming

Se, miksi juuri tänään tajusin, että olen jälleen oikealla tiellä, oli se että uintitreeneissä perhonen kulki taas! Niin hienoa! :D Puoli vuotta on perhosuinti tuntunut ihan kamalalta. Muut lajit ovat kulkenee ihan jees, mutta tuo päälajini ei sitten ole tuntunut yhtään hyvältä. Mutta tänään se tuntui taas siltä miltä sen kuuluukin tuntua. Liekki palaa jälleen!

On se kumma, että vasta tänään ymmärsin tuon yhteyden työuupumuksen ja perhosuinnin kulkemattomuuden välillä. Näin se vain on, että se vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin ja se painaa niin mieltä kuin kroppaakin. Mutta onneksi tänään kroppani tuntui taas enemmän omalta tuolla altaassa. Kyllä se mielikin sieltä tulee perässä, koska tiedän että olen taas matkalla oikeaan suuntaan. Kulkemassa sinne minne minun kuuluukin kulkea elämässäni.

Näillä fiiliksillä viikonloppuun. #haveagreatweekend
<3: Heidi